Skip to content

Länsimaisen sivilisaation viimeiset jalanjäljet

tammikuu 12, 2011

Kautta historian ovat sivilisaatiot nousseet ja romahtaneet. Jälkiperspektiivistä katsottuna nämä romahdukset voivat näyttää nopeilta ja äkkinäisiltä, vaikka ne todellisuudessa ovat kestäneet vuosikymmeniä tai jopa pari vuosisataa.

Niin tulee todennäköisesti käymään myös teollisen yhteiskunnan luoman sivilisaation kanssa. Tässä artikkelissa kuvaan tuota laskeutumista muutaman ihmissukupolven silmin. Kuvaus perustuu John Michael Greeren loistavaan kirjaan ”The Long Descent – User’s guide to the end of the Industrial Age.”

Näkökulma on Pohjoisamerikasta. Siellä on kansan keskuudessa erittäin vahva perimäluulo siitä, että historian säännöt sivilisaatioille eivät koske heitä (ovathan he Jumalan valittua jengiä jne). Niin kuin eivät varmaan koske Eurooppaakaan enää (onhan noista vanhoista virheistä opittu, onhan?), tai Suomea (mutta kun me Suomalaisethan olemme aivan erityislaatuinen kansa).

Tarina on siis fiktiivinen, mutta sen tarkoitus on auttaa lukijaa hahmottamaan tulevien mahdollisten muutosten vauhti.

Suuri sukupolvi
Toisen Rähinän™ jälkeen länsimaissa syntynyt suuri sukupolvi näki ja koki 70 -luvun öljykriisin ja näkivät jonot bensapumpuilla. Tarinamme henkilö, Pohjoisamerikkalainen Maria, tutustui silloin siemenensä kylväneeseen kestävän kehityksen, kierrätyksen ja energiansäästön ideologiaan, jonka ’80 ja ’90 lukujen lyhytnäköinen poliittinen päätöksenteko, äänten populistinen kalastelu ja lähes ilmainen öljy pyyhkivät lähes kokonaan unholaan naurettavana viherpiipertelynä.

Seuraavat vuosikymmenet hän seuraa maailman kulkua kriiseistä ja yltäkylläisestä tuhlailusta koostuvassa myrskyisässä meressä. Kun hän kuolinvuoteellaan katsoo ulos asuntonsa ikkunasta, hän näkee kaupungin jossa puolella asukkaista ei ole puhdasta vettä, sähköä tai terveydenhuoltoa. Slummit reunustavat pilvenpiirtäjiä samalla kun poliitikot ja johtajat nyökkäilevät, hymyilevät ja vakuuttelevat kaikille että asiat ovat paranemaan päin.

2040
Marian lapsenlapsen lapsi, John, syntyy vuonna 2040. John onnistuu välttämään vakavat taudit, lisääntyneen väkivallan sekä alkoholin ja muiden huumeiden rajusti kasvaneen käytön, jotka yhdessä tappavat neljäsosan hänen sukupolvestaan ennen kolmeakymmentä ikävuotta.

Hyvällä onnenkantamoisella hän päätyy tekniselle uralle ja välttää armeijan ja sen loputtomat resurssisodat kaukomaissa. Puhumattakaan kotimaan separatisti-ongelmien ”rauhoitusoperaatioista”.

Hänen tekninen osaamisensa perustuu olemassa olevien laiteiden osiksi purkamiseen. Autot ja jääkaapit ovat hänen ulottumattomissaan, hänen kotonaan ei ole sähköä tai keskuslämmitystä. Terveydenhuolto järjestyy naapurissa asuvan vanhan rouvan toimesta, jonka isoäiti oli lääkäri ja joka osaa hoitaa haavoja ja tuntee ja kasvattaa joitakin yrttejä, joilla on terveysvaikutuksia.

John näkee kotimaansa USA:n hajoamisen pienemmiksi valtioiksi, ja kaikki jäljellä oleva fossiilinen energia ja sähköntuotto on otettu uusien alueellisten hallitusten hallintaan. Rannikkokaupungit ovat tyhjentyneet valtamerien ottaessa ne hiljalleen syleilyynsä ilmaston lämmetessä.

2120
Johnin lapsenlapsen lapselle, Ninalle, joka syntyy 2120, suuret kriisit ovat enimmäkseen taakse jäänyttä historiaa. Nina asuu vanhojen lähiöiden paikalle syntyneiden pienten kylien muodostamassa yhteisössä, joka kiertää hylättyä ruostuvien ja romuttuvien pilvenpiirtäjien hallitsemaa kaupunkia. Kaupunkia, johon kukaan ei mene, paitsi etsimään raaka-aineita.

Paikallisia kahakoita on vieläkin silloin tällöin, valtameret nousevat edelleen ja nälänhätää ja epidemioita on silloin tällöin. Mutta koska maapallon populaatio on puolittunut vuodesta 2000, ja se yhä laskee, ollaan siirtymässä kohti tasapainoa muun luonnon kanssa.

Toisin kuin monet naapurinsa, Nina oppii lukemaan ja kirjoittamaan, ja hänen rakkaimmat aarteensa ovat muutama vanha kirja. Aika jolloin ihmiset jättivät jalanjälkensä Kuun kamaralle on jo etäistä ja hämärtyvää legendaa. Kun hän perheineen lopulta jättää lähiön ja suuntaa kohti kylää läheisellä maaseudulla, hän tuskin tajuaa että hänen jalanjälkensä murentuneessa, pölyisessä asfaltissa ovat länsimaisen sivilisaatiomme lopun jäljet.

Advertisements
28 kommenttia
  1. milla permalink

    Menneistä ei mielestäni voida vetää linjoja siihen mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Me olemme populaationa overshooting tilanteessa. Tästä johtuu että romahduksen jälkeen on vuosi kymmenten ellei satojen ajan kurjempaa kuin mitä tuolla populaatio koolla oli ennen kantokyvyn ylittymistä.

    Nälkäinen ihmiskunta tuhoaa paikallisesti resursseja sellaista vauhtia että toipuminen on hidasta.

    Monen muinaisen kukoistaneen kulttuurin asuinpaikat ovat nykyään aavikkoa.

  2. Paikallinen vaihtelu voi olla melkoista riippuen siitä mikä on alkupopulaatio ja miten hommat hoidetaan kriisin tullessa. Suomella ei mielestäni ole kaikkein huonoimmat kortit tätä ajatellen, mutta kaikkia kortteja ei ole toisaalta vielä jaettu. Eihän siinä tarvita kuin joidenkin ennustama golf-virran pysähtyminen, ja täällä ei kenties kasva enää mitään syötävää..

    Joskin suomi ei väestömäärältään ole moneen muuhun paikkaan verrattuna kovinkaan pahasti overshootissa. Sitä ei tosin tiedä, josko tänne alkaa tunkea halukkaita kovinkin paljon, ja mitä heille sitten tapahtuu, vaikea sanoa. Monessa paikassa ja mielessä voi humanismi jossain vaiheessa tarkoittaa sitä, että kaveria ei syödä… 😐

    Menneisyydestä voi, ja kannattaa mielestäni siinä mielessä hakea vertailukohtia, että ei niitä muualtakaan ole saatavissa. Rooman hajoaminen kesti satoja vuosia, ja siitä toipuminen helposti tuhat vuotta, riippuu miten lasketaan. Mayat menivät hieman nopeammin, muistaakseni alle 200 vuoden, ja eivät ehtineet toipua ennen eurooppalaisten saapumista. Riippuu mistä mihin lasketaan.

    Olen antanut kertoa itselleni, että voi olla, että meillä koviten ja nopeiten tulee turpiin talousjärjestelmän kestämättömyyden takia, tai siis sen että kasvu ei enää voi jatkua resurssipuutteen takia, joka romahduttaa koko systeemin nopeammin kuin mitä se muuten romahtaisi. Saas nähä, kuin käy.

  3. milla permalink

    Biologiselta kannalta Suomi on 2-3 kertaisessa overshootissa! Itseasiassa meillä voi tilanne olla huonompi kuin monessa väkirikkaassa kehitysmaassa, kun maamme tuottavuus on niin huono. Kasvukausia on vain yksi ja maaperä on pääsääntöisesti köyhää. Ilman lannoitusta kasvien kasvu tyrehtyy muutamassa vuodessa, parhaimmillaankin muutamassa vuosikymmenessä.

    Olen samaa mieltä että talousjärjestelmä on se mikä pettää ensimmäisenä. Systeemimme ei kestä kaatumatta minkäänlaisia katkoksia öljyn saannissa tai sitä että hinta nousee kestämättömälle tasolle.

    Talousjärjestelmän yskiminen johtaa väistämättä levottomuuksiin. Suomi on täynnä lähiöitä jotka muuttuvat elinkelvottomiksi jos yhteiskunta ei pyöri. Kaupungeissa ja taajamissa elää miljoonia ihmisiä joilla ei ole alkeellisimpiakaan taitoja selviytyä esimerkiksi pitempään jatkuvasta sähkökatkosta tai bensapulasta. Viime sotien aikaan tilanne oli aivan toinen. Maatalous pyöri pitkälti joko ilman tai vähäisellä sähköllä, joten kaikki tuotanto ei pysähtynyt.Ennen isännällä ja emännällä oli ehkä kymmenen lehmää, nyt niitä on 150.

    • Kiitos kommenteista. Nyt päästiin asiaan, koska en tosiaan ole perillä Suomen kantokyvystä väestön suhteen ja olin siis mutu- pohjalta liikkeellä. Onko sinulla laittaa linkkiä tai muistatko mistä olet tietoa tuosta saanut?

      Olisin kiinnostunut tutustumaan ja saamaan lisää tietoa. Se on yksi tämän blogin tarkoitus!

      • milla permalink

        Minulle on referoitu armeijan virallisia laskelmia siitä, miten suurelle porukalle voidaan kaikkia moderneja keinoja käyttäen tuottaa ruoka kestävästi, siis niin että tuota tuotantoa voidaan jatkaa ilman että jokin olennainen elementti kuluu loppuun. Metsästyksellä ja keräilyllä voisi täällä elää muistaakseni n. 60 000 henkilöä (lähdettä en muista). Kuulostaa pieneltä luvulta mutta jos käy laskemaan paljonko riistakannoissamme on todella lihaa niin siinä vaiheessa alkaa kuulostaa ihan sopivalta luvulta.

        Kannattaa huomioida, ettei Suomi ole ollut elintarvikeomavarainen edes 1800 -luvulla. Väestön kasvattamiseen tarvittiin ulkomaista viljaa.

      • Mikko permalink

        Peltojen määrä on laskelmissa tärkeämpi kuin kokonaispinta-ala metsineen. En ole etsinyt tämänhetkistä Suomen peltoalaa, mutta 70-luvulla sitä oli noin
        2.660.000 ha. Sen jälkeen peltoa on sekä raivattu että metsitetty. Salaojitus on kasvattanut käytettävissä olevaa peltoa n.10%. Jos pellot jaettaisiin tasan
        jokaiselle, olisi yhden osuus siis 0,5 ha. 40 henkinen yhteisökin saisi 20 hehtaaria. Laskelmassa ovat mukana vain laitumet, heinä- ja viljapellot,
        mutta ei alueita, jotka tarvitaan omenapuille, narjapensaille, vihanneksille ja
        perunalle Äkkiä arvellen niillekin olisi varattava reilu hehtaari.

        Mikäli öljy loppuisi ja kaivinkoneet pysähtyisivät, olisi uuden pellon teko
        jäljelläoleville mahdollisille alueille jokseenkin työlästä, mutta näiden
        laskelmien valossa sitä ei tarvittaisikaan enempää, edellyttäen että peltojen tuottavuus ei romahda osaamisen ja lannoitteiden puutteen tms. vuoksi.

      • Mikko, mielenkiintoisia lukuja.

        Monella ”liikkeellä”, eli esim transitionmovementilla (siirtymäliike) osa olemassaoloon tarkoituksesta on juuri tuo viimeisessä kappaleessasi mainittu osaamisen puute. Kun viljelystä, tai minkään kasvattamisesta, otetaan keinolannoitteet ja erilaiset tuholaismyrkyt pois, muuttuu homma enemmän know-how:ta vaativaksi. J.M. harjoittelee ilmeisesti Basilikaa kasvattamalla, mutta moni kaupunkilaisista ei ymmärrä kasvien päälle tuonkaan vertaa. Kun siitä pitäisi siirtyä luomuviljelyyn tai edes kasvimaan kasvattamiseen jotta pysyisi leivän syrjässä, niin tulos voi olla aika surkuhupaisa ilman muutaman vuoden perehdyttämistä.

        Eli jotta peltojen tuottavuus ei romahtaisi mainituista syistä, pitäisi tähän alkaa varautumaan nyt.

  4. Milla, mielestäni tilanteemme ei ole ihan niin synkkä kuin kuvaat. Vaikka öljyn hinta nousisi hyvin paljon, meriteitse käyty kauppa kannattaisi.

    Eurooppa on siinä määrin resurssirikas, että öljyn hinnan tuplaantuminen tai nelinkertaistuminenkaan ei vielä tarkoittaisi nälänhätää tai edes ruokapulaa – talouskriisiä ehkä. Ja meillä on täällä kuitenkin myytävää, puusta, puutuotteista, turpeesta ja teräksestä lähtien.

    Vakava öljykriisi olisi toki vakava juttu, mutta siitä selvittäisiin 10-20 vuodessa, rakentamalla esimerkiksi synteettisen öljyn tuotantolaitoksia. Saksahan soti näiden voimalla suurimman osan toista maailmansotaa.

    • On muuten mielenkiintoista, miten eri tavalla eri ihmiset reagoivat tämän tyyppisiin juttuihin, kuten esim peak oiliin ja sen seuraamuuksiin. Jo ihan kirjallisuudessa mitä olen aiheesta lukenut, on valtavasti eri suhtautumistapoja henkilöillä, jotka kuitenkin kirjoittelevat toistensa kirjoihin alkusanoja ja viittaavat ristiin rastiin.

      Yksi pissailee ympäri tonttiaan parantaakseen maan laatua, toinen rakentaa kommuuneja, kolmas virittelee aurinkopaneeleja, neljäs koettaa vaikuttaa politiikkaan ylemmälle tasolle ja viides kehittää permakulttuuria ja kestävää puutarhaviljelyä. Ja J.M. ajaa ydinvoimaa 😉 (Ei sillä, olen alkanut taipumaan samalle kannalle yhä enemmän faktojen avautuessa, vaikka mielestäni tarvitsemme kaikki muutkin varautumiskeinot ja systeemit käyttöön)

      Monet kuitenkin sanovat, että koska on hyvin vaikea ennustaa tulevaisuutta, niin siinä mielessä hyvin monenlainen varautuminen on järkevää. OIen samaa mieltä. Kirjoitan tätä blogia ja sitä jopa tilaa yksi kunnallispoliitikko/eduskuntavaali-ehdokas, harkitsen (ja teen) useanlaisia ja -kokoisia ruoka- ja energia-omavaraisuutta parantavia investointeja ja hankintoja, suunnittelen ensiapukurssin käymistä ja haluan laajentaa vihannes/marjapensas/omenapuu/juurespuutarhaamme. Lisäksi olen miettinyt liittymistä paikalliseen kyläyhdistykseen ja katsoa voisiko asioita ajaa kommuunin tasolla jotenkin. Ja koko ajan etsin lisää tietoa siitä mitä asioista tiedetään, miten se kehittyy ja mitä kannattaisi ehkä harkita tekevänsä ja kenelle voisi sanoa mitäkin.

      Synteettinen öljy on tosiaan yksi vaihtoehto pitää rajatusti koneet käynnissä, ja siihen varmaan mennään, mutta veikkaisin että kuten Saksalle kävi tokassa rähinässä, sen tuotannon riittävyys on vähän kyseenalainen. Joskin, jos se suunnataan fiksusti, niin varmasti hyöty on valtava suht pienemmälläkin määrällä. Mikäli peak oiliin alettaisiiin valmistautumaan ”kaikki miehet kannelle” -intensiteetillä nyt, olisi tarve tälläisille syntetisoinneille pienempi jatkossa.

      Nimittäin isoissa määrissä päähän alkaa potkia globaalilla tasolla se, että ilmaston hiilidioksidipäästöt nousevat tasolle, joka merkitsee valtavaa ja kiihtyvää ilmastonmuutosta, jolloin jaetaan uudet, huonommat kortit koko poppoolle.

  5. Siitähän vasta huolestua pitäisi, jos kaikilla olisi vain yksi ratkaisu näinkin monimutkaiseen ongelmaan :).

    Suunnitteluteoriassa tunnetaan käsite nimeltä ”robusti ratkaisu.” Se on ratkaisu, joka edistää omia tavoitteita, mutta vähentää mahdollisimman vähän joustavuutta, mikäli tilanne ei menekään ihan niinkuin oli suunnitellut. Itse kannatan vahvasti tälläisiä, ja se on muuten yksi syy siihen, miksi pidän ydinvoimaa niin etevänä valintana ;). Onhan siihen toki muitakin, kuten miljoonakertainen energiatiheys seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon verrattuna, mutta jääköön tämä nyt… 😉

    Nuo synteettisen öljyn tuotantolaitokset ovat hyvin todennäköisesti tulevaisuuden tekniikkaa, joka tapauksessa. Pelkästään niihin luottaminen toki vaatisi melko suuria infrastruktuurimuutoksia, mutta en kyllä osaa kuvitella skenaariota, missä öljyn saanti loppuisi nopeasti ja kokonaan, mikä tarkoittaa, että muutoksille olisi aikaa ja painetta.

    Saksa pärjäsi synteettisellä öljyllä varsin hyvin siihen saakka, kunnes liittoutuneet hoksasivat homman juonen ja alkoivat vuoden 1944 lopusta lähtien systemaattisesti pommittaa laitoksia ja niiden infrastruktuuria. Se oli niitä viimeisiä niittejä Saksan sotakoneelle, mikä sentään kulutti ihan nykymittapuullakin kohtalaisen merkittäviä määriä polttonesteitä. Joku arvio oli, että sota olisi lyhentynyt melkein vuodella, jos noiden laitosten merkitys olisi oivallettu aikaisemmin. Toisaalta, se olisi johtanut todennäköisesti Puna-armeijan marssiin Ranskaan sekä Suomeen, joten… 🙂

    • milla permalink

      Mistä te ajattelitte syntetisoida öljyä? Kestävästi? Kotimaamme ei tuota mielestäni kestävästi mitään syntetisoinnin raaka-ainetta, niin että sitä saataisiin tarpeeksi nykyisen väestön ylläpitämiseen.

      Tuossa armeijan 2-3 miljoonan asukkaan laskelmassa on otettu polttoainetuotanto huomioon.

      • Heip.
        Mikäli puhutaan kestävästä tuotannosta, eli sellaisesta joka pysyisi pystyssä satoja vuosia omillaan, niin tällä aikajänteellä varmasti väestömäärä olisi hyvä olla pienempi. Se, miten tämä saadaan toteutettua, onkin oma matopurkkinsa, enkä puutu tässä nyt siihen. Ja joka tapauksessa en väitä, että polttonesteitä/aineita saataisiin syntetisoitua nykyisenkaltaiseen käyttöön. Lähinnä tarkoitan, että kriittisimmät jutut saataisiin pidettyä käynnissä. Se, mitä nämä kriittiset jutut ovat, on sekin toinen juttu. Henkilöautoilu ei kuulu niihin, eikä välttämättä edes diesellillä/bensalla toimiva pitkänmatkan joukkoliikenne tai tavarankuljetus.

        Ja edelleen, en ole tämän(kään) asiantuntija, mutta mahdollisia materiaaleja ovat ainakin:
        – Puu (sitä suomessa on sentäs jonkinverran, joskin prosesseissa on paljonkin kehittämistä ennenkuin ovat toimivia/järkeviä)
        – Turve (sitäkin on jonkinverran, joskin uusiutumisen kanssa on vähän niin ja näin. Ei siis kovinkaan kestävää, mutta mahdollisuus siirtymävaiheessa)
        – Muut jutut, kuten esim. levät ja marginaalisissa oloissa kasvavat energiakasvit tms joiden kasvattamiseen ei tarvitse uhrata ruoka-peltoa.

        Niinkuin jo puhuttiin, niin tuskin mitään yhtä päivän pelastavaa ratkaisua tulee tai on. Mutta jokainen, pienempikin, juttu auttaa kokonaisuutta omalta osaltaan. Jos ei tehdä mitään rakentavaa tai kehittävää millään tasolla, niin varmasti ollaan seinässä. Mutta jos esim. kaikki kynnelle kykenevät (eli okt/rt-lähiössä tai maalla asuvat) rupeavat pitämään omaa pientä puutarhaansa josta saavat muutaman prosentin ravinnostaan, niin se auttaa.

      • Kestävästi? Riippuen mitä tarkoitat. Turve on aika etevä lähtöaine vaikka Fischer-Tropsch-prosessille. Puutakin voidaan käyttää, ja itse asiassa melkein mitä tahansa orgaanista ainesta.

        Ei sitä saataisi niin, että kannattaisi kahta autoa pitää tai ajella edes autossa yksin, mutta varmasti saadaan niin paljon, että nälkäkuolemat eivät ainakaan polttoainepulasta johtuisi. Nälkäkuolemat luultavasti ehkäistäisiin vaikka ihan metanolia tuottamalla ja häkäpönttöjä rakentelemalla.

        Ilmaston kannalta tälläinen ei tietysti olisi mikään hyvä ratkaisu, mutta jos niin vakavassa tilanteessa oltaisiin, ilmastosta valitettavasti vähät välitettäisiin.

        Puolustusvoimain laskelmat perustuvat sotatilaan ja siihen, että kaikki liikenne katkeaa. Eihän meillä tällä hetkellä taida olla montaakaan syntetisointilaitosta (St1 rakentelee muutamaa pientä), joten sikäli olet oikeassa, jos tulisi joku äärimmäinen, äkillinen mullistus. En vain näe tälläistä tapahtuvan salamana kirkkaalta taivaalta, ellei sitten jotain asteroidin osumaa lasketa.

  6. milla permalink

    Puollustusvoimien laskelma ei perustunut sotatilaan vaan siihen että syystä tai toisesta ulkomaisten polttoaineiden tuonti katkeaisi.

    Turve olisi tosiaan todennäköisesti ensimmäinen kohde josta polttoaineita ryhdytään jalostamaan. Harmi vaan että ehdottomasti suurin osa turpeesta on mahdotonta ottaa käyttöön (metsien pohjalla ohuena kerroksena, erittäin märissä soissa pohjoisessa tai suopeltoina). Turvesuo keryttää uutta turvetta millin vuodessa. Tosin vain luonnontilainen suo kasvaa! Korkatut turpeen nostoon käytettävät suot tai ojitetut suot kutistuvat lahoamisen vaikutuksesta koko ajan jolloin turpeen määrä vähenee niissä. Mitä enemmän otamme turvesoita turvetuotantoon sen hitaammin turve uusiutuu.

    Puu olisi siksi järkevämpi vaihtoehto.

    Länsimaistyyppistä yhteiskuntaa ei kummallakaan energianlähteellä pyöritetä, mutta ehkä toivottavasti se välttämättömin.

  7. jukka permalink

    ongelma näissä kestävästä tuotannosta ja kantokyvystä kertovissa jutuissa on, että lukijalle jää hämäräksi mitkä on ne mallin perusoletukset. milla: onko se puolustusvoimien analyysi jossain julkisesti saatavilla? yleensäkin olisi kiinnostavaa tutustua lähemmin tuollaisiin analyyseihin, mutta minä en ainakaan tiedä onko suomen suhteen muut tuollaisia tehneet. muualla varmaan jotain on tehty, mutta minulla ei ole mitään linkkiä johonkin tiettyyn tutkimukseen.

    hankalaa on valita mitä otetaan huomioon. jos öljy kallistuu huomattavasti, oletetaanko että korvaavia energiamuotoja on tarjolla? entä miten öljyn kallistuminen vaikuttaa talouteen? riittääkö ruoka, ja jos ei, niin miten köyhien maitten ruokaongelma vaikuttaa asiaan?

    noista synteettisistä öljyistä: minulla on sellainen käsitys, että siinä kuluu aika paljon energiaa (EROEI on noin yksi), joten on vaikea kuvitella että niitä kovin laajasti voitaisiin käyttää jos energiaa muutenkin on vähän.

  8. Jukka, samaa mieltä. Minkä tahansa asian tai kannan voi perustella järkevän kuuloisesti tekemällä tiettyjä oletuksia ja jättämällä tiettyjä asioita mainitsematta. Ongelma nimenomaan onkin se, että on mahdoton tietää miten kaikki sitten lopulta tulee vaikuttamaan kaikkeen. Öljylle ei laajassa mittakaavassa ole korvaavia vaihtoehtoja, ja se on oikeastaan yksi peak oil- liikkeen tärkeitä ajatuksia. Sitä ei voida korvata mitenkään, sillä infrastruktuuri ja noin 95% maapallon logistiikasta kulkee öljyllä. Niimpä voimme toivottaa itsemme pikku hiljalleen tervetuloa uuteen, lokaaliin aikakauteen, ja kirjoittaa globaalin aikakauden historiankirjoihin muutaman vuosikymmenen kestäneenä poikkeustilana.

    Synteettisten polttonesteiden osalla tarina lienee se, että hätätilanteessa jonkinlainen logistiikka pyritään pitämään käynnissä, vaikka hinta olisi kova (eroei yhden pintaan, vaikkapa). Jos sähköä esim on saatavilla, ja sen avulla saadaan valmistettua puusta tms jotain nestemäistä polttonestettä, niin näin varmasti tehdään. Tietyllä sähköntuotannolla se voisi olla jopa jossain määrin järkevää, koska esim ydinvoimaloita on turha ajaa yöksi ”alas” jolloin kuitenkin ylimääräistä sähköä on tuotannossa kun kulutus on pienempää.

    Eniwei, mitä enemmän meillä esim on sähköistettyjä rautateitä, sitä vähemmän tarvitsemme muuta, öljyllä käyvää kuljetuskalustoa. Joten voisi olla fiksua panostaa rautateihin, valtateiden asemesta…

  9. Antero permalink

    Jäin kaipaamaan aiemmista kommenteista systeemistä näkökulmaa, siis öljyntuotannon ja koko globaalin talousjärjestelmän välistä riippuvuutta. Öljyhuipun jälkeen ei luultavasti tule mitään siistiä, laskevaa Hubbertin käyrää, vaan yllättävänkin nopea pudotus, jonka jälkeen olemme tosi äkkiä paikallisen talouden varassa. Putoamme siis keskiaikaan, mutta tapahtuuko se kahdessa kymmnessä vai viidessä kymmenessä vuodessa?

    Tässä on aika perusteellinen esitys siitä, mitä tarkoitan: http://www.feasta.org/documents/risk_resilience/Tipping_Point.pdf

    Lisäksi suosittelen öljyn ja ruoan tuotannon välisen yhteyden ymmärtämiseksi Pfeifferin Eating Fossil Fuels -kirjaa. Etenkin oli kiinnostavaa lukea siitä, että Kuuban ruuantuotanto selvisi Neuvostoliiton romahduksen jälkeisestä öljypulasta aika hyvin, kun taas Pohjois-Koreaan tuli nälänhätä.

    • Kiitos Antero, tuo oli mielenkiintoinen linkki. En kuitenkaan ole ihan samaa mieltä romahduksen väistämättömyydestä, tai välttämättä edes todennäköisyydestä.

      Olen mielestäni jonkin verran perehtynyt kompleksien adaptiivisten järjestelmien (CAS) tieteeseen, ja nähdäkseni nämä hälyttävimmät ennustukset eivät ota kovin hyvin huomioon järjestelmän kykyä mukautua muutoksiin. Lisääntyneessä kompleksisuudessa on nimittäin hyviäkin puolia, ja sitä on nimenomaan kyky selvityä merkittävistäkin ympäristömuutoksista. Esimerkiksi tuossa raportissa puhutaan varsin vähän aktiivisista toimista, joilla systeemistä romahdusta pyritään estämään. Yhtenä esimerkkinä, rahoitusmarkkinoita on jo nyt vuoden 2008 jälkeen rakennettu uudelleen paljon syvemmin kuin moni taitaa edes ymmärtää. (Esim. Akerlof & Shiller kirjoittavat tästä varsin kansantajuisesti kirjassa Vaiston varassa, hyvää lukemista muutenkin.)

      Analogia ihmisruumiiseen on ihan hyvä, mutta sillä on rajansa. Maailmantalous on enemmänkin analoginen aivojen tai muurahaispesän kanssa: varsin merkittäväkin häiriö on lähinnä este, joka kierretään. Systeemisen romahduksen mahdollisuutta ei tietenkään voi sulkea pois, mutta veikkaisin, että vielä 20 vuoden kuluttua vallitseva järjestelmä on kyllä enemmän nykyisenkaltainen kuin erilainen.

      • Mikko permalink

        Yritin ottaa selvää tuosta kirjasta jonka mainitsit, mutta haaviin ei tarttunut yhtäkään esimerkkiä mistään syvemmästä parannuksesta, joka olisi jo tehty… kerro ihmeessä esimerkkejä!

    • Terve Mikko, anteeksi kun missasin tämän kommentin aikaisemmin.

      Tässä muutama esimerkki melko massiivisista pelastustoimista tuosta mainitsemastani kirjasta. Esimerkit pääasiassa USA:sta.

      – lyhytaikaisen huutokaupatun luoton ohjelma (Term Auction Facility, TAF) lokakuussa 2008: ensimmäinen huutokauppa tuotti 138 miljardia dollaria ja toinen 113 miljardia.
      – lyhytaikaisen vakuutusluoton ohjelma (Term Asset-Backed Loan Facility, TALF) ja uhanalaisten varojen pelastusohjelma (Troubled Assets Relief Program, TARP) marraskuussa 2008: yhteensä 700 miljardia dollaria USA:n valtion takaamaa rahaa.
      – suora pääomatuki TARP-paketista (vuonna 2009 käytetty 250 miljardia dollaria)
      – valtion asuntolainayhtiöiden (Fannie Mae & Freddie Mac) käyttäminen luottokannan kasvattamiseen: vaikutukset 4900 miljardia dollaria
      – valtionyhtiöiden velkakirjojen ostaminen marraskuussa 2008: 500 miljardia dollaria

      Lisäksi Euroopassa pelkästään suoraan pääomatukeen on käytetty kirjan painoon menoon mennessä 2546 miljardia dollaria. Tuossa on siis vuosina 2008-2009 tehtyjä elvytystoimia; nämä Irlannit ym. eivät vielä ole likimainkaan mukana.

      Nyt vertailun vuoksi: maailman energiantuotannon, liikennepolttoaineet mukaanlukien, muuttaminen kokonaan ei-fossiiliseksi onnistuisi esimerkiksi prof. Barry Brooksin tekemien laskelmien mukaan noin 7000 uuden ydinreaktorin (á 2-6 miljardia/kpl, riippuen siitä, mitä ja mihin rakennetaan) rakentamisella 50 vuoden aikana. Näissä elvytysohjelmissa on siis turattu pelkästään USA:n ja EU:n toimesta parissa vuodessa riittävästi rahaa vähintään tuhannen reaktorin rakentamiseen, joten energiapeli ei ole kiinni siitä, etteikö rahaa (joka on melko hyvä sijaismuuttuja käytössä oleville resursseille) olisi, jos sitä todella tarvitaan.

      Toisin sanoen, länsimaat ovat todella vauraita eikä ihan vähäinen kriisi vielä tätä järjestelmää riitä kaatamaan, kun vakavakaan kriisi ei vielä ole tuonut edes tankkeja kaduille (no Kreikka on poikkeus…). Meillä riittää resursseja tehdä hyvin monenlaisia asioita, jos pakko on: vaikka myöhästyisimmekin kriisin ennakoinnissa, mahdollisuudet ovat silti hyvät, että järjestelmää kyetään korjaamaan. Systeeminen kriisi vaatisi jotain muuta kuin pelkästään tarjonnan rajojen tulemisen vastaan. En tosiaankaan ole mikään markkinauskovainen, mutta yksi suuri syy etukäteisvalmistelujen vähäisyydelle kyllä on se, että niille ei ole vielä oikein kunnollista perustetta.

      Ymmärrän kyllä, että tarkoitat varmaankin jotain syvempiä muutoksia maailmanjärjestelmään. Sellaisista ei kirjassa niinkään puhuta, ja omakin ymmärrykseni on sillä tasolla, että sääntelyä tullaan todennäköisesti lisäämään. Täydellinen varautuminen kaikkeen mahdolliseen ei kuitenkaan ole koskaan mahdollista, eikä siihen kannata edes pyrkiä. Vaikka pidänkin energiakriisiä ja ”kaikenhuippua” vakavina uhkina, väitän silti, että 20-30 vuoden päästä vallitseva järjestelmä on inkrementaalisesti muuttunut nykyisenkaltainen eikä jokin radikaalisti erilainen.

      Siltikin, kannatan etenkin energiantuotannon irroittamista fossiilisista polttoaineista niin pian kuin mahdollista.

      • Mistäs niille seitsemälle tuhannelle atomivoimalalle uraani saadaan?

      • PP ihan validi kysymys.

        Ilman 4. sukupolven voimaloita ei uraanit tosiaan montaa vuosikymmentä riitä (tosin voihan sitä löytää lisää, mutta uusiutumatonta se kuitenkin on). Voi jopa käydä niin että käytännössä louhittavissa oleva uraani loppuu ennenkuin nuo 7000 voimalaa on rakennetta (2050 mennessä). Ottaen huomioon että yhden voimalan rakentaminen suunnitelmineen, lupaprosesseineen ja rakentamisineen vie helposti 10 vuotta, tarvitsee tulla aikamoinen rakennusbuumi, joka tietysti myös imee energiaa muusta käytöstä (fossiilista energiaa).

        Skeptikkona minusta olisi todella siistiä, että noista IFR -sun muista 4. sukukpolven reaktoreista olisi ihan oikeita tuotannossa olevia versioita jo olemassa. Nyt joutuu laittamaan toiveensa konseptiin, joka ei vielä ole tuotantokäytössä, ja josta olen saanut tietoa lähinnä ”mainosvideoista”. Tosin James Hansenin uudessa kirjassa ”Storms of my Grandchildren” hän kertoo samaisesta projektista, joten toiveet sen todellisuudesta ja toteutuskelpoisuudesta ovat kohtalaiset.

        Ydinvoimasta on myös tulossa artikkeli piakkoin, työnimenä ”Hiili vastaan Atomi”.

    • MIT:in 2003 tekemä ja 2009 päivittämä selvitys “The future of nuclear power” toteaa, puutteistaan huolimatta (siinä ei huomioitu neljännen sukupolven voimaloita eikä juuri muitakaan vaihtoehtoja) että massiivinen ydinvoiman laajennusohjelma – kolminkertaistaminen – voitaisiin toteuttaa nykyisellä teknologialla ja silti uraania riittäisi niin runsaasti, että edes polttoaineen jälleenkäsittelyä ei kannattaisi aloittaa ennen vuotta 2050. Nykyiset reaktorithan hukkaavat 99% uraanista, ja – kuten kiinalaiset taas äsken muistuttivat – jälleenkäsittely yksin riittäisi noin 60-kertaistamaan uraanivarat.

      Uraanivarat ovat todennäköisesti riittävät hyvin paljon suuremmallekin laajennukselle. Uraania ei ole etsitty aktiivisesti 1980-luvun jälkeen, ja siinä välissä tietämys uraanigeologiasta on kehittynyt paljon. Tuo MIT:in raportti arvioi, että helposti erotettavaa uraania saattaa hyvin olla kymmenkertainen määrä tuohon ylempänä käytettyyn arvioon nähden. Pelkästään pari vuotta sitten uraanivarojen estimaattia reivattiin kerralla 15% ylöspäin, ja uraanin etsintä on vasta käynnistymässä.

      Sitten on vielä torium, jota on 3-5 kertaa uraania enemmän. Juuri tänään tuli Kiinasta uutisia, jonka mukaan siellä aloitetaan alunperin amerikkalaiseen ideaan (Molten Salt Thorium Reactor) perustuvan tekniikan kehitys ja rakentaminen. Intialaisetkin ovat olleet hyvin aktiivisia, onhan Intiassa maailman suurimmat toriumesiintymät. Kiinassahan muuten aiotaan laittaa rakenteille lähivuosina 245 uutta reaktoria – ja tämäkin luku todennäköisesti muuttuu ylöspäin.

      Neljännen sukupolven nopeista reaktoreista löytyy käyttökokemusta noin 300 reaktorivuoden verran. Yksin IFR:n prototyyppiä ehdittiin ajaa 30 vuotta (itse konseptihan suunniteltiin jo 1950-luvulla). Venäjällä on vuodesta 1972 käytetty nopeita reaktoreita (BN-350 ja BN-800), ja demonstroitu myös IFR:n plutoniuminerottelusta pirullisen hankalaa tekevää pyroprosessointia vastaava suljettu polttoainekierto. Nyt Kiinaan rakennetaan kahta BN-800:n perustuvaa vekotinta, ja Intia rakentaa omaa nopeaa reaktoriaan. Tänä vuonna Yhdysvalloissa aloitetaan IFR:n jatkokehitelmän, S-PRISM:in rakennustyöt.

      Siltä varalta että on jäänyt epäselväksi: nuo IFR:n kaltaiset nopeat reaktorit käyttävät uraanin niin tehokkaasti, että helposti hyödynnettävät uraanivarat riittäisivät yhden laskelman mukaan 9 miljardin ihmisen kaikkiin energiatarpeisiin (polttoaineet mukaanlukien) noin 220 miljoonan vuoden ajaksi. Ensimmäiset kolmisen sataa vuotta pärjättäisiin pelkästään nyt jo louhitulla uraanilla ja vanhojen laitosten ydinjätteellä – nopea reaktori kun käy vaikka köyhdytetyllä uraanilla.

      Summa summarum: uraani ei ole ongelma, ja neljännen sukupolven vekottimia näemme todennäköisesti käytössä tuolla Aasian suunnalla nopeammin kuin arvaammekaan. No, ostetaan sitten reaktorit sieltä.

      • Kiitos J.M.

        Tämä tuli tarpeeseen 🙂

        Toivottavasti nämä hommat natsaavat eikä kukaan mokaa mitään liian pahasti. Siihenhän ei tarvitse taas kun yhden ”tsernon”, niin kukaan ei saa taas rakentaa mitään paljon mihinkään, paitsi ehkä Kiinaan.

        Ja toivotaan että yhteiskunta pysyy tarpeeksi tolpillaan että noiden rakentaminen ja käyttö ovat mahdollisia.

    • Olepa hyvä :).

      Totta, vakava onnettomuus voisi haitata ydinvoimaa pahastikin. Itse tosin uskon, että sellaista ei tule tapahtumaan – länsimaissa ydinvoima ei ole vielä tappanut ketään sivullista, ja nykyiset reaktorit ovat huomattavasti aikaisempia turvallisempia.

      Tähän liittyen: jos kuitenkin jossain lähialueilla sattuisi jonkinlainen vaaratilanne, pyytäisin kaikkia välttämään paniikin lietsontaa. Tshernobylin suurin murhenäytelmä oli psykologinen – 100 000 – 200 000 tervettä sikiötä abortoitiin, ja kymmenet tuhannet saivat vakavia mielenterveysongelmia pelätessään hysteerisesti laskeumaa. Suomessakin tätä radiofobiaa on lietsottu niin voimakkaasti, että vaaratonkin häiriötilanne saattaisi pahimmillaan muuttua kuolettavaksi paniikiksi. Mitään tosiasiallista pohjaa hysterialle ei ole, ellei ydinreaktoriin osu megatonniluokan ydinpommi. Missä tietysti on omatkin ongelmansa.

      Kannattaa tosiaan pitää mielessä, että Suomessa vanhassa, kellarissa varustetulla omakotitalossa asumalla saa todennäköisesti suuremman säteilyannoksen kuin Tshernobylin suljetulla vyöhykkeellä. Esimerkiksi Pispalassa annos on kohta jo kolminkertainen verrattuna Pripjatin kaupunkiin. Näitä peruskallion päällä asumisen riemuja!

      Tupakoija saa sitten tupakan polonium-210:n mukana noin kymmenkertaisen annoksen verrattuna Pripjatissa asumiseen.

  10. Moikka. En vielä ehtinyt tutustua linkin dokumenttiin, mutta annan nyt kuitenkin oman näkemykseni.

    Suurin uhka minun mielestäni on tällä hetkellä varautumisen puute ja todella pitkään jatkunut tosiasioiden kieltäminen (tai piilottelu). Olen hieman synkemmillä vesillä siis kuin J.M., sillä vaikka systeemi olisi kuin muurahaispesä, niin tähän mennessä esteitä ei ole kierretty riittävällä tarmolla, eikä niitä ole myöskään pyritty ennakoimaan. Suurin vihollinen rajun romahtamisen ehkäisyssä on tällä hetkellä Business as Usual, eli lyhyen tähtäimen ahneutta palvelemaan rakennettu järjestelmä..

    Peak Oiliin olisi pitänyt varautua 10-20 vuotta ennen sitä, jotta siirtyminen olisi saatu tehtyä ilman pahempia katastrofeja (Hirsch). Elämme nyt peak oilia, eikä vieläkään näy mielestäni riittävän konkreettisia toimia edes siirtymän aloittamiseksi. Vaikka se siis pitäisi olla suurelta osin jo tehty. Mikäli öljyn hinta jatkaa nousuaan sadan dollarin tuolle puolelle, odottaa seuraava talouden romahdus kulman takana. Ja tällä kertaa emme ole edes ehtineet vielä toipua edellisestä.

    Kaikki siis tuntuvat toivovan kädet ristissä että spekulaattorit ja öljyn tuottajat eivät nosta öljyn hintaa liian korkealle. Sen asemesta että tekisivät todellisia ja tuntuvia toimia itse ongelmalle, eli globaalin talouden öljyriippuvuudelle. Maanantain Hesarissa oli uutinen, jossa mainittiin että about kaikkien analyytikoiden mielestä öljyntuottajilla on ylikapasiteettia. Tuijotin kohtaa suu ammolla ja luin monta kertaa. Lähdettä ei näkynyt, mutta ne lähteet joita minä olen seurannut, eivät ole ihan samaa mieltä, ainakaan ihan noin sinisilmäisesti. Jännityksellä odottelen, että vaikka USA, Kanada, Norja ja Iso-Britannia paljastavat korttinsa, nauravat makeasti ja sanovat että no ei meiltä oikeasti ole tuotanto hiipumassa 5-10% vuosivauhtia, me vaan leikittiin… 😐

    2008 rahamarkkinoiden todella paha kriisi olisi pitänyt välttää ennalta. Ei mairittele ekonomistien kyvykkyyttä, että he päästävät näitä kuplia syntymään kerta toisensa jälkeen. Meillä ei ole varaa odottaa aina seuraavaa kriisiä ja kuplaa, ja sitten jälkikäteen paikkailla systeemiä sieltä mistä se pahiten vuotaa. Ei varsinkaan, kun wall streetillä (ja muualla) on tuhatpäin tyyppejä, joiden täysipäiväiseen duuniin kuuluu systeemin heikkouksien mahdollisimman tehokas hyödyntäminen, eli vaurauden kuppaaminen omaan lyhytnäköiseen käyttöönsä.

    Keskiajasta… Ihan keskiajalle meidän on vaikea päätyä mielestäni kovinkaan nopeasti. Mutta mikäli tämä muurahaispesä ei rupea ihan just nyt tosissaan kiertämään sitä öljytynnyrin kokoista estettä pesässään, sen asemesta että sitkeästi kiipeää sen päälle, sisään, pohjalle, ja takaisin ylös tuoden pienen tynnyrin öljyä kuningattarelle mukanaan, niin sitä paskemmalta tilanne näyttää hallitun siirtymisen kannalta.

    Ja mitä hallitsemattomampi siirtymä, sitä suurempi riski on, että menetämme pesuveden mukana monia oikeasti hyödyllisiä ja tarpeellisia teknologioita, tietoja ja taitoja. Ja sitä lähemmäs keskiaikaa päädymme.

    • Varautumisen ongelma on osin se, että ei ole ihan selvää, mihin ja miten pitäisi varautua. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että öljyhuippua on aliarvioitu, mutta on vaikea nähdä, mitä tarkkaan ottaen olisi pitänyt tehdä toisin. Useimmissa länsimaissa öljy on jo marginaalinen energianlähde kaikessa muussa paitsi liikenteessä, ja liikenteen muuttaminen öljyttömäksi ei ole triviaali haaste. Toki täysimittainen kampanja öljyriippuvuuden nujertamiseksi olisi vienyt meidät nykytilaa parempaan suuntaan, mutta silläkin olisi ollut hintansa: ehkä olisimme jättäneet tekemättä sitten jotain muuta tärkeää tai hyödyllistä. Vielä pahempaa, on täysin ajateltavissa, että ennakkovarautumistoimet olisivat johtaneet suurempiin ongelmiin – ajatellaanpa vaikka, jos öljyä olisi tosissaan lähdetty korvaamaan vetytaloudella, ja energiakriisi yllättäisi ennen kuin käytössä on todella runsaasti aurinko- ja ydinvoimaa vedyn tuottamiseksi. Mikä olisi täysin mahdollinen skenaario, jos öljyhuippu olisi otettu ”vakavasti” 1990-luvun alkupuolella.

      Annan kaikesta huolimatta poliitikoille sen verran löysää, että ymmärrän jossain määrin tehtyjä ratkaisuja. Öljyhuippu on osin vieläkin kiistanalainen teoria huomiosta kilpailevien teorioiden joukossa, ja varsinkin tässä nykyisessä maailmantilanteessa sellainen, joka jää varmasti ajankohtaisempien asioiden jalkoihin.

      Talouspolitiikkahan se taitaa olla se, mikä maailmaa tällä hetkellä pyörittää. Kannattaa huomata, että Hirschin raportissakaan ei povata romahdusta, vaan ”vain” vakavia taloushaasteita. Ne ovat sinällään jo ikävä juttu, mutta olen paljon romahdusta enemmän huolissani siitä, mitä pitkäaikainen talouskaaos saattaa nostaa valtaan. En pelkää romahdusta, mutta pelkään diktatuuria, kansan kahtiajakautumista ja kontrolliyhteiskuntaa.

      Valitettavasti järjestelmän luonteeseen – kompleksien järjestelmien olennaiseen luonteeseen – kuuluu, että kriiseihin ei voida varautua luotettavasti etukäteen. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö ennakkovalmisteluja kannattaisi tehdä, mutta pääsääntöisesti on vain tehtävä parhaansa ja improvisoitava, kun järjestelmä tuottaakin odottamatonta käyttäytymistä. Uskon, että tuleva energiakriisikin ratkeaa juuri tällä tavalla: ei siististi, ei ilman ongelmia, mutta improvisoiden, ”muddling through.” Parasta varautumista ovat nuo robustit ratkaisut, eli sellaiset, jotka esimerkiksi edistävät energiaitsenäisyyttä mutta eivät sulje pois muita vaihtoehtoja.

  11. Leena permalink

    Minäkin olen vähän harjoitellut tuota ruuantuotantoa. Eikä biologian koulutuksella tarvinnut edes aloittaa ihan tyhjästä. Tuloksena täytyy sanoa, että itku pääsee, jos ihan oikeasti pitäisi jotain syötävää saada aikaiseksi. Ja sitten kun katson tätä ympäristön väkeä, niin eivät näytä edes tietävän, että kasvilla on juuret. Paitsi yksi naapurin setä, jonka touhut perustuvat ankaraan koneelliseen möyhimiseen, lannoittamiseen ja jatkuvaan myrkyttämiseen, eli luultavasti öljynkäytön heikkoon hyötysuhteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: